San (San)
San on kaupunki ja Sanin piirin hallinnollinen keskus Ségoun alueella Malissa. Se sijaitsee lähellä Banijokea 190 kilometriä Ségousta itään. Kaupungissa on 68 100 asukasta.
Sanin kaupunkikunnan pinta-ala on 155 neliökilometriä. Se rajoittuu pohjoisessa Ouolonin ja Syn, idässä Tenenin ja Somon, etelässä Dahin, lounaassa Diélin sekä lännessä Niasson kuntiin. Seutu kuuluu Sudanin ja Sahelin siirtymäalueeseen.
Kuntaan kuuluu 11 kaupunginosaa ja kolme kylää. Asukkaat ovat boboja, markoja, miniankoja, bambaroita, fulbeja, dogoneja ja bozoja. Uskontoja ovat islam, kristinusko ja animismi.
Sanin kautta kulkee Bamakon ja Moptin välinen maantie RN6. Elinkeinoja ovat maanviljely, karjanhoito, kalastus, kauppa, keräily ja käsityöammatit. Tärkeimmät viljelykasvit ovat hirssi ja riisi.
Kaupungissa on kahdeksan yläkoulua, poliklinikka, kaksi terveyskeskusta, nuorisokeskus, stadion sekä vesi- ja sähkölaitos.

Kartta - San (San)
Kartta
Maa (alue) - Mali
Malin lippu |
Siirtomaa-aikoina nykyisen Malin alueesta käytettiin nimeä Ranskan Sudan. Mali on nimetty muinaisen Malin kuningaskunnan mukaan. Mali on Afrikan unionin jäsenmaa ja pinta-alaltaan Afrikan kahdeksanneksi ja maailman 23. suurin valtio. Maa itsenäistyi useimpien muiden afrikkalaisten siirtomaiden tavoin 1960-luvulla (vuonna 1960).
Valuutta / Kieli
ISO | Kieli |
---|---|
BM | Bambaran kieli (Bambara language) |
FR | Ranskan kieli (French language) |